Svedbergs lähti vauhdilla mukaan yhdistystoimintaan

Svedbergs Oy Ab on pitkän linjan kylpyhuoneasiantuntija, mutta Rasin jäsenenä uusi. Svedbergs liittyi jäseneksi kesällä 2017 ja yhtiön Country Manager Leena Wulff aloitti Rasin hallituksen varajäsenenä heti vuoden 2018 alusta. Mukaan on lähdetty innostuneina.

– Näin että jäsenyyden kautta pystymme paremmin seuraamaan alaamme, kaupan kehitystä sekä muita muutoksia toimintaympäristössämme, Wulff kertoo.

Konkreettiset hyödyt jäsenelle

Suurimpina hyötyinä Rasin jäsenyydessä Wulff näkee kuukausittaiset alan kaupan seurantatilastot, seminaarit ja koulutustapahtumat, sekä veloituksettoman lakineuvonnan.

– Yhdistyksellä on lisäksi tärkeä rooli alan edunvalvojana. Tärkeitä ja ajankohtaisia asioita on nostettava julkiseen keskusteluun. Siten teemme alaa tutuksi suurelle yleisölle.

Pitkäjänteistä alan kehittämistä

Rasissa on menossa useita kehityshankkeita, joiden edistymistä seurataan tarkasti.

– Tällä hetkellä ehdottoman tärkeä on TEHO-hanke, jonka tavoitteena on helpottaa ja tehostaa tuotetietojen liikkumista valmistajien ja kaupan välillä, sekä kuukausitilastoinnin laajentaminen, vahvista Wulff.

31.08.2018

Jaa artikkeli: