Rautakaupasta haettiin apua helteisiin

Poikkeukselliset helteet ovat vaikuttaneet rautakauppojen myyntiin kesä-heinäkuussa. Lähes kaikki alan liikkeet tyhjentyivät tuulettimista ja siirrettävistä ilmastointilaitteista.

Rautakaupasta kerrotaan, että jotkut ketjut ovat myyneet yli kymmenkertaisesti tuulettimia verrattuna viime vuosiin. Toisaalta läkähdyttävät helteet ovat saaneet remontoijat siirtämään suurempia ponnistuksia. Erityisesti sisällä tehtävien remonttien määrä ei ole ollut aiempien vuosien tasolla.

– Monet alan liikkeet ovat kertoneet selkeästä asiakasmäärien laskusta etenkin heinäkuussa, kertoo toimitusjohtaja Minna Liuksiala rautakauppa-alan yhdistyksen RASI ry:stä.

Liuksialan mielestä asiakasvirtojen lasku on ymmärrettävää. Helteillä hien on saanut virtaamaan ilman raskaita remontti- ja kunnostustöitä.

Moninkertainen kysyntä ilmalämpöpumpuista

Remontoinnin sijaan asiakkaat ovat tänä kesänä heränneet huomaamaan, että talvella energiaa säästävä lämpöpumppu on helppo tapa pitää koti viileänä kesän tukalissa helteissä. Lämpöpumppujen myyntiä on hidastanut vain poikkeuksellisesta kysynnästä johtuneet pitkät asennusajat. Useilla paikkakunnilla myynnissä on enää loppusyksyn tai alkutalven asennusaikoja.

– Lämpöpumppuinvestointia kannattaa miettiä yhtä kesää pidemmälle. Talvella säästöä syntyy lämmityksessä, mutta ilmastonmuutos tuonee meille lisää helteisiä kesiä, jolloin viilennystä tarvitaan, arvioi Liuksiala.

Kodin viileänä pitämisessä tulee varmistaa myös talon lisäeristäminen, joka yleensä tehdään talvikauden lämmön sisällä pysymiseksi. Vastaavasti se on keino pitää lämpö ulkona.

Kauppa virkistymässä uudelleen elokuussa

Alkukeväästä loistavasti alkanut piha- ja puutarhatuotteiden myyntisesonki hiljeni ennen juhannusta. Helteillä kastelutuotteiden menekki oli suuri, mutta esimerkiksi uusia istutuksia ei kuivuudesta johtuen juuri tehty.

Kesän remonttihankkeina terassirakentaminen on ollut aktiivista. Kasvua on tukenut jo useamman vuoden jatkunut helppoja piharatkaisuja ja suurempia ulkoasumisen tiloja suosiva trendi. Lisäksi pihaporealtaiden, paljujen ja grillien myynti on käynyt hyvin.

– Elokuun alun osalta rautakaupoista on kuulunut tietoja, että asiakkaat ovat taas liikkeellä. Sään hetkellinen viilentyminen ja lomien lopetus laittavat taas remonttihankkeisiinkin vipinää, Liuksiala kertoo.

 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Minna Liuksiala, RaSi ry, 050 383 4465, minna.liuksiala@rasi.net

09.08.2018

Jaa artikkeli: